Vuolupäivä

Sain tälle päivälle vuolijan meille kyläilemään, mutta ajattelin ensin hieman liikuttaa hevosia, että on alkupäivällekin jotain tekemistä. Pojat ovat muuten ruvenneet jo vähän lähenemään toisiaan, ne saattaa satunnaisesti nähdä jopa muutamien metrien etäisyydellä toisistaan ottamassa vastaan tuulen ja tuiskeen, muissa tilanteissa ne ei vissiin vielä ihan kamalasti toistensa läheisyyttä kaipaile, vaikka välillä myös spurttailevat yhdessä. Heinäkasalla viimeistään huomaa kyllä marssitahdin, kun Kolli ajaa Kessun mäkehen, jos sattuu olemaan sitä mieltä, että juuri siitä verkosta tällä kertaa tahtoo syödä (meillä on kaksi heinäverkkoa siis pojilla käytössä).

Päädyin tänään käsittelemään ensin Kessun, että Kollia ei tarveisi rasittaa useammalla "treenillä" päivän aikana, vaan saisin sen suoraan liikutuksesta vuolijan käsittelyyn. Pihattoon ilmestyessäni sain tehdä jotain ennennäkemätöntä - Kolli tuli luokseni vapaaehtoisesti ja palkitsin sen asiasta silityksin ja rapsutuksin, mutta sitten jouduin hieman hätistämään, että pääsin Kessun luokse. Oli kyllä aivan mahtavaa huomata, kuinka nopeasti voi kaltoinkohdeltukin hevonen ruveta hakemaan kontaktia, kun sitä ei pahemmin ole "pakotettu" tekemään mitään. Ihana fiilis, kun toinen tahtoo tutustua, mutta vaikka harmittaa sitten ottaa etäisyyttä, on se ehkä ihan hyvä, että oppii ruuna siihenkin, ettei mennä jatkossakaan aina sen pään mukaan.

Apua, rönsyilee! Jos koetan ihan lyhyesti. Tehtiin Kessun kanssa maastakäsittelyä pihaton ulkopuolella ennenkuin mentiin tallin puolelle siistiytymään ja pukemaan varusteet - tänään voisin vähän ohjasajaa oria. Puin sille sidepullien lisäksi juoksutusvyön ja nappasin pitkät köysiohjat vielä mukaan, niin ei tarveisi itse tarpoa ihan kamalasti tuolla lumihangessa.. Käytiin ensin tarpomassa tiellä pieni lenkki alkulämmittelyksi (ainakin minulle..) ja sitten kentälle päästessä rupesin samointein pyytämään jätkää loittonemaan minusta ja pidin huolen, että kulkee tuntumalla. Alkuun ori tuntui hieman hämmentyneeltä, enkä tiedä, onko sitä ennen varsinaisesti ohjasajettu muussa tilanteessa kuin kärryille opettaessa, mutta nopeasti se rupesi hoksaamaan jutun jujua - että nyt on kyse jostain juoksutuksen ja kärryttelyn välimuodosta. Teetin jätkällä paljon erikokoisia ympyröitä molempiin suuntiin ja aika pian siirryttiin tekemään samoja kuvioita ravissa, jossa pyysin myös pätkittäin enemmän volyymia menoon - ja sitten taas himmattiin takaisin pienempään pakettiin. Yllätyin kuinka hyvin Kessu otti takajalkoja alle ja kulki ryhdikkäämpänä kuin mitä ratsastaessani sillä. Kun ori tuntui hyvältä käsitellä, otin ohjat lyhyemmäksi ja siirryin ihan likelle jätkää kokeillakseni, onnistuisiko väistötkin yhtä helpolla. Hetken kessu mietti, mitä ihmettä oikein mahdan yrittää, mutta kun pidin kevyen asetuksen väistön suuntaan ja avitin alkuun hieman kyljestä, rupesi homma sujumaan hieman myös jo pelkillä ääni- ja ohjasavuilla. Tänäänkään ei jätkä päässyt laukkaamaan, oli sen verran hikinen jo tästä kaikesta, että käytiin köpöttelemässä taas vähän lähitienoilla ennenkuin vein talliin odottelemaan kengittäjää ja viskasin villaloimenkin selkään, että kuivahtaa, tallissa kun ei ole erityisen lämmin, kun ei siellä hevosiakaan tällä hetkellä asu.

Palattuani pihattoon riimun kanssa Kolli katsoi tällä kertaa hetken minua vähän kysyvästi, mutta kutsuessani sitä tuli rauhaksiin luokseni ja nappasi porkkananpalan kädestäni. Silittelin ja rapsuttelin ruunaa hetken vain nautiskellen siitä, että se tahtoi olla lähelläni. Lopulta ojensin sille riimua tutkittavaksi ja hetken mietittyään ruuna ihan varovasti tunki turpansa ilman houkutteluja riimuun ja sain rauhassa sitoa sen vielä kiinnikin, ennenkuin kaivoinn Kollille porkkanaa taskustani. Lottovoitto <3  Koetin vielä pihatossa ollessamme vähän väistättää ruunaa ja voi kuinka se toimi kevyestä vihjeestä, kun vertaa Kessuun! Lopulta vielä otin peruuttamisharjoitukseen mukaan oman liikkumiseni, eli kun itse rupesin peruuttamaan, olisi ruunankin pitänyt ruveta - ja jos ei ruvennut, niin narua heiluttamalla sitten. Hitsit että se on vain niin fiksu! Jo kolmannesta yrittämästä se hieman kysyvännäköisenä otti miniaskeleen taaksepäin ja palkitsin sen ruhtinaallisesti porkkanoilla kun toinen miniaskel oli alkamassa. Sitten läksettiinkin taas kiertämään ensin jo "tuttu" lenkkipätkä ennenkuin mentiin tutustumaan kenttään. Lenkilläkin hieman leikittelin oman askellukseni kanssa ja seurailin sen vaikutusta Kollin menoon - jätkä tuntui herkeämättä tuijottelevan jalkoihini ja reagoi rytminmuutoksiin pienesti.

Kentälle päästyämme kierrettiin ensin paikat lävitse ja sitten pyysin ruunaa loittonemaan ja jatkamaan matkaa edelleni. Niin tehokkaasti oli jo perässäkulkeminen sille jäänyt päähän, että sain käyttää hieman luovuutta saadakseni pojan "edelleni" ilman, että olisin taasen stressannut sitä kamalasti. Lopulta tehokkaalla maiskutuksella ja pystysuuntaisella narun ravistelulla se kokeili pois- ja eteenpäin menoa saaden siitä heti palkaksi hiljaisuuden niin narun kuin äänenikin suhteen. Pian rupesi askellus ripenemään ja kun ruuna tuntui siltä, että olisi kiva saada mennä vähän kovempaakin, annoin sille luvan siirtyä raviin ja pyörin itsekin keskikokoista ympyrää, että sillä oli reilusti tilaa kulkea haluamaansa vauhtia. Kun vauhti meinasi hieman lopahtaa ja maiskautin vähäsen, lähtikin ruuna kuin tykinsuusta pukkilaukalla eteenpäin ja meinasi päästä kokonaan irti otteestani.. kun köysi kiristyi ja pakotti Kollin turpaa kohti ympyrän keskustaa, stoppasi se yhtäkkiä täysin. Puhuin ihan rauhassa ruunalle ja pyrin pääsemään takaisin pois sen kulkulinjalta, jotta ruuna kokisi turvalliseksi jatkaa taas ympyrällä. Tässä vaiheessa rupesi selkeästi jätkää jänskättämään ja hermostuttamaan, joten päädyinkin sitten palaaman sen luokse ja ottamaan muutaman tutun peruutusharjoituksen ja kävelin hetken matkaa kenttää ympäri sen edellä.

Muutaman kierroksen ja muutamien peruutusten ja pienten väistötehtävien jälkeen rupesi Kolli tuntumaan taas rennolta ja uskaltauduin koettamaan sen ympyrällelaittamista nyt toiseen suuntaan. Heti kun siirryin parempiin asemiin lähettääkseni sen kauemmas itsestäni, jännittyi ruuna selkeästi, kun odotin kaikessa rauhassa ja yritin olla kiinnittämättä huomiota jännittymiseen, rupesi ruunakin rentoutumaan ja ihan hiljaisesta äänimerkistä lähti suhteellisen rennosti, alkuun kysyen, mutta nopeasti rohkaistuen ja reipastuen, liikkeelle. Tähän uuteen suuntaan annoin ruunan ensin taas vähän kävellä ja makustella tilannetta ja vasta kun se pyrki itse riittävän aktiivisesti eteenpäin, pyysin sitä siirtymään raville. Kolli ampaisi raville taas aika rivakasti, mutta heti kun köysi rupesi edes hieman kiristymään, rupesi se selkeästi tarkistamaan reittiään, mutta uskaltautui pitämään rivakan askelluksen yllä. Kun ruuna jo rupesi puuskuttamaan, pyysin sitä siirtymään käyntiin ja lopulta pysähtymään. Tästä olisi ihan hyvä jatkaa toisena päivänä, ruunalle jäi hyvä maku suuhun varmasti viimeisistä iloitteluminuuteista. Lähdettiin vielä köpsöttelemään vanha tuttu lenkki ja matkalla annoin ruunan hieman tutkiskella metsänlaitaa ja maistaa jopa kuusenoksaakin.

Tallille päästessämme Kessu päästi melko raikuvan tervetulotoivotuksen ja Kollikin aavistuksen verran näytti suopealta innokasta oripoikaa kohtaan. Ehdin vähän harjailemaan Kollia kunnes vuolija saapui paikalle, onneksi ruuna ei sentäs hionnut, vähän oli nihkeä karvastaan, mutta ei vaatinut loimitusta. En olisi halunnut ruveta sitä kiusaamaan vielä moisilla kapistuksilla, mutta samalla muistin myös, että tarveisi ruveta varmasti treenailemaan myös loimittamista niin, ettei siitä seuraa ruunalle aina iso stressi. Kolli katseli kengittäjää hyvin epäileväisenä, mutta ei kamalasti pyrkinyt väistämään tätä, kun kengittäjä ei kiinnittänyt pahemmin huomiota ruunan epäluuloon - ja toimi kyllä erinomaisen rauhallisesti ja ystävällisesti hevosta kohtaan. Muutaman kerran ruuna pyrki pois tilanteesta, mutta ei kertaakaan silloin, kun jalka oli ylhäällä työstettävänä, vaan aina vasta saatuaan jalkansa "takaisin". Annoimme sen rauhassa ottaa paremman asennon ja paikan itselleen, ennenkuin vuolu sai jatkua. Viimeisen kavion jälkeen kengittäjä syötti ruunalle vielä taskustaan muutaman leivänpalasen. Sain palauttaa pihaton puolelle kohtalaisen rennon ja tyytyväisenoloisen jäpikän, jolla oli lisäksi nyt oikein kivassa kuosissa olevat kaviot!

Kessun kohdalla vuolu menikin melko rutiininomaisesti, ei sen kanssa ole käsitykseni mukaan ennenkään ollut ongelmia, ainoastaan kun pidin sitä melko löysällä narulla, pyrki se alkuun hieman pyörimään ja hyörimään ja tutkailemaan paikkoja sen sijaan, että olisi malttanut seistä jalka ylhäällä. Muutamasta muistutuksesta viisastuneena se sitten lopulta seistä tönötti kaikkien kavioiden laiton ajan paikoillaan. Yksi kavio jäi vielä hieman rumaksi, kun oli lohkeillut naulanreikiin asti, mutta se kasvaa varmasti nopeasti ja jo seuraavan vuolun jälkeen se toivon mukaan on jo paljon paremman näköinen. Otin Kessulta villaloimen vielä pois päältä, sutaisin karvat suoraksi ja palautin myös sen pihaton puolelle, ahmatti suuntasi jälleen suorinta tietä heinäverkolle - kun ei talliin oltu laitettu yhtään naposteltavaa ressukalle. Putsasin vielä Kessun käyttämän karsinan ja lakaisin vuolujätteet lattioilta, ennenkuin talsin kotiin laittamaan jotain naposteltavaa myös itselleni.