Lenkkeilyä

Ajattelin tänään ottaa molemmat jätkät vähän pihaton ulkopuolellekin tutustumaan paikkoihin, pakkasin taas taskut täyteen porkkananpalasia ja selvittelin kinosten lävitse tieni pihaton puolelle kera naruriimun. Koska Kolli pitää yhä (ja varmaan tulee sitten jatkossakin pitämään) pomon paikkaa itsellään, ajattelin tänäänkin ensin touhuta sen kanssa. Kutsuin ihan hiljaa jätkää nimeltä ja näytin houkuttelevasti porkkananpalasia kädessäni, jonka jälkeen jäin taas katselemaan taivaanrantaa ja odottelemaan, että eiköhän se sieltä tule. Tulihan se, aika piankin - eikä yhtään niin epävarmasti ja kyselevästi, kuin eilen! Kun ruuna oli riittävän likellä, jotta sain koskettua siihen, annoin porkkananpalasen ja siirryin aavistuksen verran paremmin sen viereen, rauhallisesti kaulaa silitellen ja harjantyvestä rapsutellen. Kolli käänsi hieman päätään ja katseli minua, mutta oli ihan rennon oloinen, joten tarjosin sille taas riimua sekä porkkanaa. Kun hetken mietinnän jälkeen ruuna tarjosi nenäänsä riimuun ja sain sen sille hivuttaen puettua ja annettua myös porkkanat, olin oikein tyytyväinen - voisin ehkä "uskaltaa" olla jatkossa aavistuksen reipasotteisempikin, jätkä kuitenkin vaikuttaa fiksulta ja tuntuu ymmärtävän sen, että koetan vain rauhassa tutustua ja olla hermostuttamatta sitä.

Lähdin talsimaan portin suuntaan köyden pikkuhiljaa kiristyessä välillämme ja antaen jo hieman painettakin ruunan niskaan, jolloin se lähtikin seuraamaan minua taas aavistuksen epäileväisen oloisena. Portille tullessa hidastin hieman askeleitani ja annoin Kollin tulla varsin lähelle, ennenkuin taas rupesin aavistuksenomaisesti heiluttamaan narua - ruuna pysähtyi niille sijoilleen, annoin sen ottaa pari kertaa henkeä, kunnes taas narua heiluttamalla pyysin sitä peruuttamaan, ja ruuna ottikin varsin ripeästi muutaman askeleen taaksepäin. Olin hyvin tyytyväinen, ja luotin siihen, ettei portin ulkopuolellakaan tule ongelmia asian kanssa. Kessu terästäytyi kun näki, että portti avataan, joten seurailin hieman sivusilmällä orin reaktiota asiaan - se rupesi kävelemään portillepäin ripein askelin, mutta sai Kollilta varsin terävän mulkaisun ja jäikin muutaman metrin päähän katselemaan touhuamme. Siirryin itse portin ulkopuolelle ja pidin narun sen verran lyhenä, että Kollin täytyisi seurata varsin likellä minua ja pienestä narun kiristymisestä se kiiruhtikin toiselle puolen porttia, yrittäen jatkaa samointein matkaansa odottamatta minua. Naru kiristyi ja Kolli tepsutti sen päässä puoliympyrällä, minun piti keskittyä hetkeksi porttiin, ettei Kessu seuraisi perässä, mutta uskoin Kollin rauhottuvan jos en kiinnitä huomiota sen hermoiluun.

Kun ruuna "lopulta" pysähtyi, pyysin sitä vielä peruuttamaan muutaman askeleen ja annoin taas hetken aikaa hengitellä ja katsella maailmaa portin tältä puolen ja lopulta pyysin ruunan luokseni hakemaan palan porkkanaa. Ajattelin tehdä ihan lyhyen, jotakuinkin kilometrin mittaisen lenkin, jonka aikana Kolli voisi katsella maisemia, tutkia lumivalleja tai vain köpötellä - ja samalla harjoiteltaisiin ihan vain sitä kulkemista, ettei tarvitse tulla tiukasti vierellä, vaan mieluummin hieman perässäni, naru löysällä. Näin talvisaikaan olisi ehkä toivottavasti myös helppo opettaa homma samointein niin, että vaikka kuljetaan "vapaammin", ei syömään mennä ilman lupaa.. kun sitten lähdin tepsuttelemaan pientä rinksaa, joka käsittää pätkän metsätietä ja pidemmän pätkää peltotietä, jäi Kolli yhä seisomaan portin tykö ja antoi riimun paineen kasvaa kohtalaisen isoksi, ennenkuin lähti kulkemaan perässäni. Ruunalla oli jatkuvasti kohtalaisen kysyvä ilme ja se tuntui pitävän erityisen tarkasti silmällä toimiani, eikä kiinnittänyt ympäristöön pahemmin huomiota. Ehkä se jatkossa hieman rentoutuu sitten, kun ymmärtää mistä on kyse. Ketään ei tullut lenkin varrella vastaan, joten saimme kuunnella vain toistemme jalkojen alla narskuvaa lunta. Koko matkan Kolli kulki ihan narun päässä, kaukana takanani ja antoi useampaan otteeseen köyden hieman jopa kiristyä välissämme, luulen, että se koetti etenkin alkumatkasta katsoa, mihin Kessu jäi.

Lenkki oli aika nopeaan suoritettu ja Kolli silminnähden rentoutui, kun pääsimme takaisin pihaton näköpiiriin, tässä vaiheessa myös Kessu heräsi ja suoritti jonkinsorttista tervetuloseremoniaa portin yli kurkotellen :D Vein Kollin kuitenkin tallin puolelle hetkeksi ja sitaisin ihan kevyesti kiinni käytävälle, syöttelin porkkanaa, harjasin vähän, syöttelin lisää porkkanaa, jos ruuna seisoi kauniisti paikoillaan. Samalla tunnustelin etenkin jalat lävitse, ettei vain pojat sitten kuitenkin olisi riidelleet, mutta kaikki näytti olevan erinomaisessa kunnossa, tosin ruunan kaviot tarvitsevat kyllä pikimmiten pientä trimmausta - siltä otettiin myyntitallilla jo kengät pois ja kaviot ovat vielä hieman irvokkaassa kunnossa. Vaikka Kolli olikin hieman sahapukkimaisesti jännittyneenä sisätiloissa, antoi se minun tutkia ja harjata varsin hienosti itsensä, ehkä sitä myös osaltaan auttoi hyvin löyhästi sidottu naru, jolloin se pystyi seuraamaan myös katseellaan tekemisiäni - ja annoin sen haistella ja tutksiskella harjat aina lävitse ennen käyttöä. Palautin Kollin pihattoon ja se tulikin hyvin halukkaasti perässäni, sain kerran jopa hieman rauhoitella sen menoa, ettei ohitseni rynnistänyt.

Laitoin portin vain osittain kiinni pihatolla ja päästettyäni ruunan vapauteen kutsuin vuorostaan Kessua luokseni, suoritin sen kanssa samat tervehdysseremoniat kuin eilen - ensin hieman namista luopumista, sitten riimu päähän, peruuttamista ja väistämistä. Siitä voisi tulla ihan hyödyllinen jokapäiväinen rituaali eloisan orin kanssa, ottaa aina alkuun pieni muistutus siitä, kumpi käskyttää kumpaa. Portista ulos mennessämme Kessu pyörähti vikkelästi ympäri niin, että naama oli taas pihatolle päin ja pyysinkin sitä heti peruuttamaan muutaman askeleen (vasta kohtalaisen kovalla paineella sain vastauksen) ja vasta sitten laitoin portin kunnolla kiinni. Vein orin suoraan talliin, mutta matka tuntui kestävän ikuisuuden, koska halusin myös sen ymmärtävän heti alusta alkaen, millä kohdin minuun nähden liikutaan. Monen monta kovalla paineella aikaansaatua hidastusta/peruutusta sai tuon pienen matkan varrella tehdä, mutta lopulta päästin sisälle ja sitaisin siellä myös Kessun kohtalaisen löyhään hirteen ja rupesin harjailemaan. Ori oli hieman levoton ja pyöriskeli jonkin verran, mutta ei reagoinut kyllä mihinkään hoitotoimenpiteisiin ärsyyntyneesti. Myös Kessun kaviot kaipaavat remonttia kenkien poiston jäljiltä, ovat jo vähän repaleiset reunoistaan, vaikkei se ole ollut muualla kuin lumisessa pihattotarhassa.

Esittelin satulan Kessulle ja se haisteli sitä innokkaasti, meinasi maistaakin, mutta siihen vedin jo tutkimisen rajan, heitin huovan selkään, asetin sen oikealle kohdalle ja laskin satulan vielä päälle. Hieman mallailin sitä selässä kunnes kiinnitin vyön ja siirryin suitsien kimppuun. Ajattelin rohkeana kokeilla suoraan sidepulleja, vaikka naulakossa roikkuu myös perinteiset hackamoret sekä kukkahackamoret, jotka voisi olla jossain määrin helpommat ymmärtää aiemmin kuolaimiin tottuneelle - mutta toisaalta, kait kaikki kuolaimettomat vaihtoehdot menevät samalla viivalla sellaiselle hevoselle, joka ei ole moisia ennen päässään pitänyt. Varmuuden vuoksi laskin riimun vain Kessun kaulalle suitsia laittaessani, mutta se seisoi kyllä varsin nätisti tässä vaiheessa jo paikoillaan ja antoi minun rauhassa säätää suitsia sopiviksi. Sen sijaan jätkän ilme, kun lähdettiin satula selässä tallista ja vain "riimu" päässä, oli kyllä näkemisen arvoinen. Otin kuitenkin jo käytävällä ensimmäiset pysäytykset ja molempiin suuntiin myötäämiset uusien päävermeiden kanssa ja ihan kohtalaisesti tuo sujui, kun vielä äänellä pysähtymisessä avusti. Laitoin naruriimun orille suitsien päälle vielä matkalle tallilta "kentälle" (eli varatarhaan, joka on suurinpiirtein tasapohjainen), mutta ei tarvinnut kertaakaan turvautua sen apuihin tuolla välillä.

Kentällä työstin Kessua vielä hieman maastakäsin, otin sen kanssa lisää pysähdyksiä ja myötäämisiä sekä kääntymisiä, jotta se oppisi reagoimaan paineeseen turvallaan/päässään oikein ja jotta minulla olisi parhaat edellytykset onnistua turvallisessa ratsastusretkessä :D Kiristin vielä satulavyötä ja hyppäsin selkään - tässä ei jätkä malttanut oikein seistä paikoillaan, mutta pyysin sitä selästä pysähtymään ja kun se vihdoin pysähtyi ja oli hetken hiljaa paikoillaan, kurkotin tarjoamaan sille vielä yhden porkkananpalasen. Sitten pyysin sitä vihdoin liikkeelle lumihangessa, jossa pieni ori sai ainakin varmuudella hyvää lihasjumppaa.. Kessu kulki energisesti ja halukkaasti, mutta pysyi käynnissä vapaista ohjista huolimatta. Selkeästi se tutkiskeli paikkoja, ja välillä pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan ja katselemaan ympäristöä. Rupesin pikkuhiljaa pyytämään orilta istunnalla hiljentämistä, eteenmenoa ja käännöksiä, tarvittaessa käytin myös ääntä ja ohjiakin, muutoin pidin vielä ohjat vapaina. Aika hyvin jätkä kuunteli istuntaa ja etenkin käännökset sekä eteenpäin ajavat avut se otti vastaan erinomaisesti. Hidastamista saatiin treenata monen monituista kertaa ja auttaa sekä äänellä että ohjalla, ennenkuin ne rupesivat sujumaan pelkän istunnankin kanssa. Otin myös pätkän käyntiä kevyellä tuntumalla, jotta pääsin myös selästä käsin kokeilemaan ohjasapujen toimivuutta. Aika hyvin ori kyllä reagoi etenkin istunnan avittamana tuntumalla ollessakin pidätteisiin - otettiin täten myös ravipätkä ja yllätyin, kuinka rennolla pitkällä askeleella ori eteni. Otettiin ravissakin käännöksiä, siitä muutamia siirtymisiä käyntiin ja käynnistä takaisin raviin ja lopulta annoin pikkuhiljaa ohjien tippua taas pitkiksi ja keventelin vielä pätkän matkaa ennenkuin istuin alas ja pyysin istunnalla Kessua hidastamaan. Tässä vaiheessa se ensin singahti eteenpäin ja meinasin horjahtaa selästä alas, olin ehkä turhasti tuudittautunut hyvään ohjailtavuuteen, mutta pysyin selässä kuitenkin, ja uudesta yrittämästä jäppinen sitten jo hidastikin käynnille, kun vähän vielä äänellä avitin.

Käytiin vielä kävelemässä sama lenkki lähiympäristössä, kuin mikä Kollinkin kanssa kierrettiin ja auratulla tiellä kyllä huomasi, että menohaluja aavassa maisemassa orilta kyllä löytyisi - jouduin aika monasti ottamaan ohjalla vauhtia takaisin käynnille, kun pelkkä istunta ja ääni eivät aitojen ulkopuolella (vielä?) riittäneet. Metsätien pätkällä Kessu oli vähän sitä mieltä, että metsän puolella olisi kivempi kävellä ja etenkin kuusenoksia olisi mukava jäädä napostelemaan pidemmäksikin aikaa - ja sitten taas kun pyysin eteenpäinmenoa, koetettiin tehdä singahduksia! Ihanan virkeä eläin, joka onneksi sentään myös kuuntelee edes ohjaa hidastavana apuna! Takaisin pihatonvierelle päästyämme laskeuduin selästä, annoin porkkanan, koska Kessu seisoi hienosti paikoillaan ja sitten ohjasin orin suoraan takaisin pihattotarhan puolelle, jossa riisuin siltä varusteet ja totesin, että koska se ei moisesta pikkulenkistä hionnut, en jaksa ruveta sitä harjaamisella enää rasittamaan. Ori hörähti hieman Kollin tullessa sisätiloista ulos ja oli ravaamassa jo ruunan luokse, mutta Kolli kyllä ilmaisi varsin selkeästi yhä, ettei ihan niin läheisiä kavereita olla, että tarveisi tulla morjestamaan.. :D